Suunnittelu on a ja o sosiaalisessa mediassa

HELSINKI. Sosiaalinen media on oivallinen kansalaisjärjestöjen palvelija. Siksi hyvän suunnittelun eteen on oltava valmis paiskimaan lujasti töitä, tähdentää järjestömarkkinoinnin viestintäkonsultti Piritta Seppälä.

Seppälä tietää, mistä puhuu. Hän pyörittää omaa viestintäyritystä ja on lisäksi työskennellyt sosiaalisen median viestintäkouluttajana Maaseudun Sivistysliitossa ja Suomen Keskustassa.

Kohderyhmästä liikkeelle

Seppälän mielestä järjestön tulee aina lähteä liikkeelle sen omasta kohderyhmästä. Taivaiden tavoittelun sijasta kannattaa edetä pienin askelin ja ottaa käyttöön yksi media kerrallaan.

— Tärkeintä on miettiä, mitä lisäarvoa sosiaalinen media tuo kohderyhmälle. Järjestön saama lisäarvo taas tulee välillisesti ihmisten kiinnostumisesta, ehdotuksista, ajatuksista, verkottumisesta ja vuorovaikutuksesta, hän sanoo.

Mitä enemmän järjestö antaa, sitä enemmän se Seppälän mukaan myös saa. Onnistunut medioiden valinta edellyttää kuitenkin sitä, että järjestö tuntee kohderyhmänsä mediakäyttäytymistä.

Suunnittelu helpottaa ylläpitoa

— Järjestöjen vakio-ongelma on resurssipula. Sosiaalisen median käyttö nielee työaikaa, mutta jos suunnittelu tehdään hyvin ja samalla sovitaan keskinäisestä työnjaosta, se sulautuu muun työn arkeen vähitellen.

Seppälän mukaan sosiaalisen median maailmaan ei tule rynnätä siksi, että siellä ovat muutkin. Järjestön Facebook-sivu on negatiivinen mainos, jos siellä ei tapahdu perustamisen jälkeen juuri mitään. Käyttö tulisikin suunnitella avaamisesta kuukausiksi eteenpäin.

— Wikipediassa järjestön kannattaa näkyä. Google nostaa Wikipedian aina hyvin esille, Seppälä teroittaa.

Mahdollisuus myös ”auringonlaskun järjestöille”

Seppälän mielestä sosiaalisen median ei tarvitse olla trendikkäiden järjestöjen yksinoikeus. Myös perinteikkäät, alkuperäisen tehtävänsä ja kohderyhmänsä vähitellen kadottavat järjestöt voivat löytää siitä uusia virityksiä.

 — On hyvä muistaa, että ihmisiä kiinnostavat ihmiset ja heidän tarinansa. YouTube, Wikipedia ja blogit ovat käyttökelpoisia foorumeita tarinoille, Piritta Seppälä ideoi.

Piritta Seppälän kirja Kiinnostu ja kiinnosta. Näin markkinoit järjestöäsi sosiaalisessa mediassa 
ilmestyy kesäkuussa. Sen julkaisee Kansalaisfoorumi.

Kuva: Terhi Kouvo

Aiemmin Sivistyksessä:

Markkinointivalta liukuu asiakkaalle

Kansalaisopistot markkinoimaan YouTubessa